Rapea kalawrap

Crispy Fish roll-wrap
20 min
kypsennysaika
2
Annokset
Kääri wrapin sisään rapeita kalafileitä ja värikkäitä kasviksia. Lisää potkua saat sriracha- tai tabascokastikkeella.

Valmistus

  1. Lämmitä uuni 225°C. Paista jäiset kalafileet uunissa pakkauksen ohjeiden mukaan. Käännä kypsennyksen puolivälissä.

  2. Sekoita sriracha- tai tabascokastike kermaviiliin ja mausta suolalla.

  3. Lämmitä tortillat ja lisää salaatti, kuutioitu mango, viipaloitu avokado sekä punasipuli. Kaada kastiketta täytteiden päälle.

  4. Viipaloi paistetut kalafileet ja lisää muiden täytteiden päälle. Rullaa wrap kiinni ja nauti!

Tarjoiluehdotukset

  • Marinoitu punasipuli tuo lisähohtoa tähän ateriaan! 

    Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi ja laita lasipurkkiin. Tee liemi kiehauttamalla yksi osa etikkaa, kaksi osaa sokeria, kolme osaa vettä ja yksi pieni pala kuorittua ja viipaloitua inkivääriä. Poista levyltä kun sokeri liukenee, ja kaada neste sipulipurkkiin. Laita kansi päälle ja anna jäähtyä. Sipuli on valmista muutaman tunnin kuluttua, mutta on vieläkin parempaa seuraavana päivänä. Säilytä jääkaapissa.

Ainesosat

Tähän reseptiin tarvittavat Findus-tuotteet

Ainesosien luettelo

1 
pkt
 
Fish & Crisp kalafileet MSC 240g, pakaste
4 
tortillalettua
1/2 
mango
1 
avokado
1/2 
punasipuli
1 
pkt
 
salaattisekoitusta
1 
dl
 
kermaviiliä
1 
rkl
 
sriracha- tai tabascokastiketta
1/2 
lime
suolaa

Oletko valmistanut tämän reseptin? Jätä meille arvostelu!

Anna lisätietoja:
* Pakollinen tieto
* Pakollinen tieto